Digitalisaatio



Digitalisaatio etenee työelämässä jatkuvasti kiihtyvällä tahdilla. Tekniset sovellukset kehittyvät ja työ siirtyy monella alalla pilveen. Elämme niin teknologian kuin työn murroksen aikaa. Tämä trendi on tuonut mukanaan myös uusia mahdollisuuksia yritysten käyttöön.

Lue lisää


Virtuaalityön etuja

Virtuaalityöskentely eli tuttavammin etätyö alkoi yleistyä maailmalla erityisesti 1990-luvun loppupuolella ja on nykyään arkipäivää moderneissa tietoyhteiskunnissa. Suomalaiset yritykset ovat kuitenkin olleet varovaisia virtuaalityön käyttöönotossa vaikka erityisesti asiantuntijatyön ei enää tarvitse olla sidoksissa tiettyyn paikkaan. Uudistumisen pelko jarruttaa siten edelleen monia suomalaisyrityksiä nykyaikaisten toimintatapojen omaksumisessa. Etänä suoritettavassa työssä on lukuisia etuja, joita ei välttämättä tule ajatelleeksi mutta joihin olisi syytä perehtyä tarkemmin. Kokosimme virtuaaliassistenttiemme kanssa yhteenvetoa näistä eduista.

Lue lisää


Yritysten digitalisoituminen on alkanut. Digitalisaatio on läsnä kaikkialla ja se vaikuttaa erityisesti yritysten liiketoimintamalleihin, prosesseihin ja jopa työkulttuuriin. Myös kaikkien toimialojen asiakkaiden odotukset palveluiden ja tuotteiden saatavuudesta ja käytettävyydestä ovat muuttuneet digitalisaation myötä. Asiakkaat odottavat yhä helpompaa, nopeampaa ja selkeämpää asiointia yrityksen kanssa. Selviääkö yrityksesi digitalisaation murroksesta?

Lue lisää