Delegoi tiedonhankinta assistentillesi

Kuluuko sinulla tunteja omaa aikaasi valmistavien tutkimusten tekemisessä tai yhteystietojen etsimisessä? Haluaisitko tutkia yrityksen markkinaa, mutta sille ei tunnu löytyvän sopivaa hetkeä? Tiedonhankinta on yksi aikaavievimmistä tehtävistä yrityksissä ja siksi se onkin yksi parhaista tehtävistä ulkoistaa henkilökohtaiselle assistentille.

assistentti

Tehokas tiedonhankinta on avain liiketoiminnan kehittämiseen ja oikeiden vastausten löytämiseen, mutta se vaatii oman aikansa. Esimerkiksi MyAgent-työntekijälle pystyt ulkoistamaan erilaisia tiedonhankinnan tehtäviä ja säästämään omaa aikaasi.

Hintavertailu

Etsitkö halvinta hotellia, lentoa tai työterveyspakettia yrityksellesi työntekijöille? Anna assistentisi hoitaa googlettaminen ja eri palveluiden kilpailutus. Hän voi kirjoittaa puolestasi tarjouskirjeet ja tiedustelut palveluista.

Kartoittavat tutkimukset

Jos tarvitset projektiasi varten tilastoja, akateemista tutkimustietoa tai yleistä tietoa koskien toimialaasi, voit turvautua assistentin kykyyn etsiä tietoa Internetin syövereistä. Saat viimeisimmän tiedon tiivistetyssä ja selkeässä muodossa raportoituna.

Yhteystietojen etsintä

Joskus tarvitsee tavoittaa useita ihmisiä tietyltä toimialalta tai etsiä satojen eri yritysten sähköposteja tai muita yhteystietoja. Anna assistentin selata Fonecta Finder läpi ja selata puhelinluettelot puhki. Yhteystietosi ilmestyvät sähköpostiisi tai jaettuun pilvipalveluun siistissä excel-taulukossa, jossa on etsimäsi tiedot.

Yrityslahjojen hankinta

Hauskan yrityslahjan keksiminen vatii hieman luovuutta ja henkilökohtaisempaa pohdintaa. Voit kuitenkin etsiä vaihtoehtoja assistentin avulla ja saada inspiraatiota. Jos haluat ulkoistaa koko prosessin, assistentti voi hoitaa puolestasi online-ostokset ilman riskiä.

Virkistyspäivien järjestäminen

Pitäisikö henkilöstöä piristää? Pohditko uusia virkistystapahtumia tämän vuoden kesäkuukausille? Jos oma mielikuvitus rajoittuu jokavuotiseen puistojumppaan ja Heureka-käyntiin, voi olla aiheellista kehitellä uusia ideoita. Tässä assistenttisi voi olla avuksi ja etsiä viihdyttäviä tapahtumia ja aktiviteetteja lähiseudultasi.